Valikko

Yhdenvertaista osallistumista

Kun olet mukana, voit myös osallistua. Taitavat tulkkimme mahdollistavat yhdenvertaisen osallistumisesi niin arkisissa askareissa kuin juhlankin hetkellä. Voit luottaa siihen, että tulkkaus sujuu aina esimerkillisesti asiakasta ja tilannetta arvostaen.

Yritys

Tulke Oy on perustettu vuonna 2009 ja se on alusta lähtien toiminut Kelan sopimuskumppanina. Toiminta-ajatuksenamme on tuottaa yhdenvertaisuutta yhteiskuntaan ja toteutamme sitä arvostaen ja esimerkillisesti. Kulkusuuntamme on koko ajan eteenpäin ja se näkyy erityisesti panostuksena toimintamme ja osaamisemme kehittämiseen. Meillä työntekijöitä tukee vahva työyhteisö ja mahdollisuus sekä löytää omat vahvuudet tulkkina että kehittää niitä entisestään.

Tulkkausvalikoimaamme kuuluvat viittomakielen tulkkaus, kuurosokeiden ja kuulonäkövammaisten tulkkaus, puhevammaisten tulkkaus sekä kirjoitustulkkaus.

Tulkkauspalvelun tuottajana Tulke on Kelan sopimuskumppani. Lisäksi tuotamme tulkkausta myös esimerkiksi koulujen, päiväkotien, terveydenhuollon ja oikeuslaitoksen tarpeisiin.

Ota yhteyttä, niin etsimme tilaisuuteesi sopivimman tulkin!